Ajattelinpa tässä yön ratoksi kertoa eräästä tapahtumasta, joka sai ihokarvat pystyyn...
Olin tuossa taannoin iki-ihanassa N-junassa...
Olin väsynyt ja menossa töihin, istahdin junaan ja ajattelin, että "tämä on varmaan rauhaisa ja hiljainen matka, kun on aamupäivä ja kaikkee". No paskat. Jo istuessani alas penkkivälikköön (jossa ei tietenkään ollut muita ihmisiä), huomasin tehneeni virheen valitessani paikkaa. Viereisessä penkissä istui äiti lapsineen ja lapsi näytti ihan demonilta. Tai Damieniltä:
Mutta eikös Damien ole demoni?
Nooh juna alkoi liikkua ja lapsi hyppi penkeillä ja pöydällä ja äitinsä päällä. Ja huusi kovaäänisesti, missä vaiheessa laitoin mielenosoituksellisesti kuulokkeet korville ja mulkoilin parivaljakkoa. Juna pysähtyi seuraavalla pysäkillä. Eräs kyytiin tullut nainen erehtyi mennä pennun viereen istumaan ja toinen nainen kehtasi tulla istumaan MINUN penkille. No joka tapauksessa, juna lähti taas liikkelle ja nythän se penikka sitte keksi, että noiden tätien päälle voi kiivetä ja heidän laukkujaan mennä penkomaan. No sanomattakin selvää on, että eukot siirtyivät muualle, mielenosoituksellisesti. Ja mutsi ei tee mitään. Ei siis yhtääääääään mitään, antaa lapsen käyttäytyä kuin missäkin
pellossa. Kyllä siis vitutti. Sitten se Damien lähti johonkin liikkeelle ja siitäkös se äiti sitten suuttui. (Poika ehti noin puolen metrin päähän penkistä) Otti pojasta kiinni ja paiskasi tämän junan penkille istumaan, niin että pojan pää oikein kolahti penkkiä vasten. Nooh, poika alkoi itkemään ja sen jälkeen kun matkustajat katselivat äitiä paheksuvasti hän vihdoin yritti lohdutella lasta. Onnekseni he jäivät minua ennen junasta pois.
Tämmöiset vanhemmat pistävät vihaksi. Hiljaisuuden rakastajana, vaadin käytöstapoja, kaikilta. Ja oletettavasti vanhempien pitäisi niitä tapoja opettaa. Mutta jos vanhemmat eivät osaa käyttäytyä, miten lapset osaisivat?
