Eipä ole hirveästi vituttanut viime aikoina. Kannattaa siis pysyä kotona neljän seinän sisällä, ettei altistu vittumaiselle maailmalle. Tosin kyllä kotonakin on vitutuksen aiheita. Usein niille asioille voisi itse tehdä jotain. Kuten sotkuisuus. Vittuako sitä nalkuttamaan, kun voi itsekin siivota. Tai pyykit, vittuako niistäkään nalkuttamaan kun voi itse kätevästi pestä, ripustaa ja laittaa ne paikoilleen. Ruoanlaitostakin on ihan turha nalkuttaa -> tee ruoka itse ja elämä hymyilee. Ei kaupassa käynnistäkään tarvitse erikseen mainita, kun laitat vaan vaatteet päälle ja menet itse. Kätevää, eikö?! Mutta, VITTUMINÄJAKSA! Oletusarvoni on se, että nämä asiat jaetaan 50/50. Ja että ne tapahtuisivat automaattisesti, eikä niin että tarttis pyydellä tai nalkuttaa. Jag är inte din mamma! Asian tietty tekee hankalammaksi se, että olen itse patalaiska. Ei minua kiinnosta, varsinkaan töiden jälkeen, tehdä mitään kotitöitä. Mutta joskus ne on pakko tehdä. Perkele. Ja kun vitutus kasvaa sitten tiettyyn pisteeseen asti, on kiva mököttää ja möllöttää ja viettää mykkäkoulua.
Ristiriitaisesti olen kuitenkin lähes euforinen. (Niin euforinen kuin kestovitutuksensa parissa voi olla.) Kotona ei tarvitse nähdä rumia ihmisiä, kuunnella huonoa musiikkia eikä altistua joukkoliikenteen mahdottomuudelle. Se tietty vituttaa, etten voittanut lotossa 10 000 000 euroa. Jos olisin voittanut voisin aina olla jossain kotona. Tai ainakin vältellä loputtomiin asti vittumaisia asioita. Ehkä.
Nyt olen kuitenkin töissä, joten eiköhän se vitutuskäyrä tästä taas nouse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti